Fengshui sisustaminen ja onni
Kirjoittanut admin @ March 17th, 2008 at 03:09am
Fengshuissa ajatuksena on se, että rakennukset ja huoneet joissa henkilö oleskelee ja asuu vaikuttavat hänen onneensa. Asunnon rakentaminen sopivalle paikalle tuottaa onnea, samoin kuin Feng-shuin mukaan sisustettu huone. Tarkoituksena on asetella huonekalut siten, että qi (elämänvoima/henkinen energia) pääsee virtaamaan mahdollisimman vapaasti huoneistossa.
Fengshui tarkoittaa suoraan käännettyä tuulta ja vettä. Fengshuin toimivuudesta ei ole mitään tieteellistä todistusaineistoa, mutta se auttaa ainakin muokkaamaan kodistasi esteettisesti kauniin.
Fenhsui on Aasiasta ja tarkemmin Kiinasta peräisin oleva kaupunkisuunnittelu ja sisustusoppi, jonka avulla ihmisen ajatellaan pääsevän parempaan harmoniaan itsensä kanssa. Tämä käsite on yleisestynyt länsimaissa New Age-liikkeiden ansiosta. Feng Shuita voidaan kutsua myös energiasisustamiseksi, koska siinä ohjaillaan erilaisten energiavirtojen kulkua kodissa.
Kodin onneen vaikuttavat kiinalaisten mukaan seuraavat 18 ennettä:
- Kotitalossasi asuu lepakoita
- Kun joku antaa sinulle rahaa onnen päivänä
- Kun lintu kakkaa päällesi
- Löydät nimesi jossakin muodossa hämähäkin verkosta
- Kohtaat käärmeen
- Kätesi kutiavat
- Näet lentotähden
- Kun syntymäpäiväsi yhteenlaskettu summa on 80
- Kun korvasi kutiavat
- Perhonen lentää taloosi
- Kissa tulee kotiisi
- Laitat vaatteet väärin päin
- Löydät hyvän onnen amuletin
- Tapaat lehmän
- Koira tulee vierailulle
- Nostat lipun salkoon
- Hyönteiset ja heinäsirkat tuovat onnea kotisi läheisyydessä
- Kun sataa ja aurinko paistaa samaan aikaan
Tässäpä muutama vinkki onneen!
(Artikkelin teossa auttoivat Wikipedia sekä Wofs.)
Under Aasialainen tyyli+ Itämainen sisustus+ Energiasisustaminen+ Kodin sisustus+ FengShui
Leave a Comment for Fengshui sisustaminen ja onni
Trackbackkaa tämä viesti | Lisää kommenttien RSS-Virta